Blogi

Keskiviikko, Syyskuu 30, 2020, 13:49

Opiskelin Yhdysvalloissa vuoden 2000 presidentinvaalien alla, ja seurasin tuolloin suurella mielenkiinnolla presidentinvaalien väittelyitä George W. Bushin ja Al Goren välillä, ja jo esivaalikeskusteluja, joissa Bushin kovin haastaja oli John McCain. Ihailin ehdokkaiden retorista taituruutta. Kansasista kotoisin ollut kämppäkaverini ei voinut ymmärtää, miksi katsoin moista roskaa ja häipyi aina nopeasti paikalta, kun vaihdoin kanavan viihteeltä politiikkaan.

Paljon on muuttunut Yhdysvaltain politiikassa sen jälkeen. Huolestuttavinta on, että totuudella ei ole enää mitään väliä. Ehdokkaat – ja jopa istuva presidentti – voivat sanoa mitä vain. Faktantarkastajat yrittävät toki kertoa, että Trump puhuu puuta heinää, mutta äänestäjille sillä ei näytä olevan merkitystä. Tärkeintä on hyvä show. Tiedä sitten, jaksaako ex-kämppikseni nykyään seurata politiikkaa.

Todella surullista on myös se, että käytöstavat ovat unohtuneet ihan kokonaan. Viimeöinen keskustelu oli yhtä toisen päälle puhumista, huutelua ja nimittelyä. Biden kutsui Trumpia mm. pelleksi. Oli helppo ymmärtää Bidenin turhautuminen kaiken sen kaaoksen keskellä, mutta silti – ei se(kään) hyvältä kuulostanut. Trumpin juttuja en ala edes referoida.

Miksi sillä sitten on merkitystä, miten USA:n presidentinvaaliehdokkaat käyttäytyvät? Siksi, että tavoilla on taipumus levitä muuallekin, ja merkkejä tästä on ollut nähtävissä viime vuosina myös Suomen politiikassa. Monimutkaisia asioita yksinkertaistetaan varsin tarkoitushakuisesti ja varsinkin Twitteristä on tullut aikamoinen törkytöräytysten alusta. Olisikohan meidän siis aika herätä ja aloittaa talkoot paremman keskustelukulttuurin puolesta? Jokainen voi olla talkoissa mukana omalla panoksellaan – se riittää jo todella pitkälle.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
(c) Mervi Katainen
Muotokuvat: Mikko Mäntyniemi
Tiimi- ja tapahtumakuvat: vaalitiimiläiset
Osumalaskuri: 170757